maanantai 27. marraskuuta 2017

Sirkus

Olen tässä jo jonkin aikaa odotellut, josko pääsisi tämän ulos kuvaamaan. Aina on kuitenkin satanut vettä, lunta, räntää tai ollut muuten todella ankeata. Eilen sitten luovutin tuon ihmeen odottelussa, että saisin kuva ulkona auringon mukavasti paistaessa. Joten kuvasin sisällä, niin ei tarvitse kevääseen asti odotella.



Koko 90cm x 1,70m

 

Kaiku -matosta kirjoittaessani lupasin laitaa seuraavista samaan loimeen tehdyistä rakenteen. Se lupaus piti ja naputtelin ohjeen tämän tekstin loppuun. Tässä on hieman helpompi poljenta kuin Kaijussa, mutta en silti aijo tehdä siitä erikseen rakennetta. Mä luotan teihin rakkaat kanssakutojat, että tarvittaessa osaatte ratkaista tämän pulmatehtävän. 



Sisällä kuvaamisen haasteita ovat valon lisäksi se, 
että kissattomia kuvia on vaikea saada.


Hapsut solmittu koristeellisesti.




Hän tuli takaisin.




Malli ja toteutus   
Miia Huttunen
Koko                
90 cm x 170 m 
Sidos               
Pohjalainen kilpikangas

Loimi               
15-säikeinen kalalanka tex 30x15, valkaisematon
Leveys              

98,5cm
Lankaluku           

193 + 4L
Tiheys              

2L/cm         
Pirta               

40/1,0

Pohjakude      
     
Trikoo          

Kuviokude           
Lakanasta revitty räsy
Keltainen, oranssi, vaaleanpunainen, liila, sininen ja vihreä 
   
Kudontaohje         
Vahvista reunalangat.
Käytä alkusolmuihin lankaa 20 cm:ä, mikäli haluat solmia hapsut koristeellisesti. Kudo maton alkuu 5
kalalankaa polkusilla 5-6. 
Kudo palttinaa 7 cm:ä trikoolla. 
Kudo kuvio räsyllä rakenteen mukaan. Neljännellä kuviopolkusella on kierrettävä toisessa reunassa 1 nousussa oleva lanka, jotta kude sitoutuu reunaan. 
Kudo taas 7 cm:ä palttinaa ja kuvio seuraavalla värillä. Toista samoin kaikilla väreillä. 
Keskimmäisen jälkeen toista värit
peilikuvana niin, että keskelle tulee 1 vihreä raita. 
Muista jättää hapsuihin 20 cm:ä solmimis varaa. 
                    
Viimeistely         
Solmi maton päihin 2+2 langan kankurinsolmu ja päälle hevosenhäntäsolmu. 
Koristeellisissa solmuissa on hapsut solmittu hevosenhäntä solmuilla seuraavasti:
Solmi 2 hapsua yhteen.
Solmi 3. hapsu ja puolet neljännestä yhteen. 
Solmi äsket muodostuneet 2 hapsua yhteen.
Solmi toiset puolet ja 5. hapsu yhteen.
Solmi 6. ja 7. hapsu yhteen.
Solmi äsken muodostuneet 2 hapsua yhteen.
Toista vielä 6 kertaa.
Leikkaa hapsut 3 cm:n mittaisiksi. 

Rakenne


sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Kokin parhaat -patalaput

Arkistojen kätköistä löytyy vanhoja töitä, jotka eivät ole vielä päässeet tänne blogin puolelle. Nyt kun ei ole tuoreempiakaan töitä vielä julkaistavaksi, on hyvä hetki esitellä näitä hieman vanhempia. Tai no, onhan tässä valmistunut taas joitain töitä, mutta pitäisi vain saada aikaiseksi kuvata niitä. Jos ei kokoajan sataisi, pääsisi kuvaamaan luonnonvalossa.

Nämä patalaput olen kutonut aika tarkalleen 2 vuotta sitten. Nää oli ihan hauskoja ja nopea tehdä. Ja hienojakin ovat. Itselläkin on yhdet käytössä, ja on tosi hyvät. On sopivan jämäkät eikä varmasti polta läpi, plussana vielä kiva väri. 



Ohje näihin löytyy Mallikerta -lehden numerosta 2/2014



En muista montako metriä lointa oli, mutta kuitenkin useampi metri.
Itse kudoin 15 paria eli 30 patalappua, 
lisäksi äiti taisi myös kutoa pari kappaletta.



Patalaput on kudottu kaksinkertaisella räsykuteella ja kalalangalla.

 

Ripustuslenkit virkkasin samasta langasta, 
jota olin käyttänyt kuteena.

 


keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Musta lokakuu

Tiedetään, olen myöhässä tämän postauksen kanssa. Jo yli 2 viikkoa. Sukat oli kyllä valmiina jo hyvissä ajoin lokakuun puolella. Jotenkin ne vain jäivät kuvaamatta, ja olivat sitten ihan eri paikkakunnalla kuin minä. Ei tuo kuvien ottaminen oikein etänä onnistu. Vihdoin sain ne kuvattua, mutta en edelleenkään ole kovin vakuuttunut kuvien laadusta. Näillä nyt kuitenkin mennään, en ala enää säätämään yhtään mitään. Harvinaisen ärsyttävät kuvata tuollaiset mustat pitsisukat. Ehkä ei mikään maailman paras idea ylipäänsä tehdä tuollaiset sukat, mutta kun en keksinyt muutakaan mitä olisin tehnyt mustasta. 



Pitsikuvio löytyi kirjasta 
The Haapsalu Shawl. A Knitted Lace Tradition from Estonia

Malli: Diamond Spiral Pattern (Rombspiraalkiri)

 

Lanka: Novita Nalle, musta
 Puikot: 3mm