lauantai 1. heinäkuuta 2017

Cruella de Vil

Joskus tulee niitä päiviä kun on vaikea keksiä, mitä tekee. Millä kuteilla, minkä väristä, millaisella poljennalla...? 

Tämän maton prosessointi alkoi sillä, että haalin kaikki mahdolliset trikookuteet, ja leväytin ne kaikki pitkin yläkerran aulaa. Seuraavaksi keräsin kaikki mahdolliset sinisen, vihreän ja liilan väriset räsyt niiden kaveriksi. Voin kertoa sen olevan ihan kunnioitettava kasa matonkudetta. Mietin useita erilaisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei lopulta kuitenkaan täysin tuntunut toimivalta. Yhtä jopa kudoin muutaman sentin vain jotta sain purkaa sen pois. Siinä menikin sitten jo useampi tunti, kunnes muistin tuon mustan kuteen olemassaolon ja tajusin, etten halunnut pohjakuteeksi yhtään mitään värillistä. 

Niin lähti syntymään Cruella de Vil. 



Pohjakude on ohutta trikoota, kuviokude paksumpaa mustaa, jonkinlaista neulosta, jossa mukana kultaista lankaa. 



Kudoin samalla poljennalla koko maton kunnes pohjakude loppui. Leveys 85cm, pituus 1,63m. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti