torstai 18. toukokuuta 2017

Ristinollaa

Maaliskuussa pääsin suunnittelemaan kuviollisena ontelona kangasta, josta myöhemmin teetettiin Nokian nahkatuotteella satsi eri kokoisia pussukoita. Tilaus saapui koululle heti toukokuun alussa, ja nyt ne ovat vihdoin myös täällä blogissa. 




Lankana käytettiin Esito-kampalankaa.





Kuviollinen ontelo on ihan kiva sidos, vaikkakin sen teoria ei ollut kaikista yksinkertaisin ymmärtää. Mutta ei siitä nyt kuitenkaan sen enempää... Kuvioista tulee selkeitä, sillä kangas muodostuu ylä- ja alakankaasta, jotka vaihtelevat paikkaa aiheen mukaisesti. Tässä tapauksessa alakangas oli kokonaan mustaa, ja yläkangas loimen suunnassa harmaa raidallinen ja kude värillinen.



Kangas on molemmilta puolilta ihan yhtä käyttökelpoinen. Toiselta puolelta kankaan värit ovat vain eri päin. Siksipä käytimme tasapuolisesti molempia puolia. Itse kyllä pidän enemmän alkuperäisestä suunnitelmasta, jossa ristit ja nollat näkyy mustana. 





Laukkuja
Valkoisena



Laukkuja
Sinisenä



Pussukoita
Viininpunaisena



Pussukoita
Vihreänä ja sinisenä



Kännykkäpusseja
Valkoisena



Kännykkäpusseja
Vihreänä



Penaaleja / silmälasikoteloita
Valkoisena ja sinisenä

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista koittaa päätellä, miten kuvio muodostuu, hienot tuotteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) saa kyllä olla aikamoiset päättelytaidot jos tuon saa selvitettyä ilman enempiä apuja :D

      Poista