Loimen pohjukka pujotettu loimitukkikankaassa olevaan varpaan. Käärinpirta ripustettu roikkumaan vipuskehästä kiilojen varaan, samalle tasolle selkäpuun kanssa.
Käärinpirran keskikohta on merkattu, ja siitä mitattu puolet loimen leveydestä, saadaan selville kohta, josta käärinpirtaan jakaminen on aloitettava. Merkiksi oikeasta kohdasta voi laittaa esimerkiksi mittanauhan roikkumaan.
Loimi otetaan vasempaan käteen siten, että etu- ja keskisormi menevät samoista kohdista tiuhtalangan kanssa. Koukistamalla sormia vuorotellen, saadaan otettua 1 lanka tai sisarus kerralla, jolloin lankajärjestys pysyy oikeana. Sisaruksella tarkoitetaan lankapareja, jotka tulee siitä kun loimi luodaan useammalta päältä.
Käärinpirrassa on piikit sentin välein, joten tässä tapauksessa kun loimen tiheys on 8 tulee jokaiseen väliin tuo sama 8 lankaa. Jos loimi on luotu useammalta päältä, ei sisaruksia saa jakaa. Jos tiheys ei mene suoraan tasan sisarusten kanssa, on laskettava kuinka langat on jaettava, että loimenleveydestä tulee oikea. Voidaan katsoa esimerkiksi, että kahden sentin matkalle tulee oikea määrä lankoja.
Esimerkiksi jos tiheys olisi 7, ja loimi olisi luotu kahdelta päältä. 2 ei mene tasan seitsemään, ja kun sisaruksia ei saa jakaa, laitetaan ensimmäiseen väliin 8 lankaa ja toiseen 6. Näin kahdelle senttille tulee 14 lankaa eli senttille 7.
Kaikki lenkit saa mukaan pitämään varpaa kiinni tukkikankaassa käyttämällä toista saman mittaista varpaa, jolla poimii kaikki lenkit ja loimen pohjukat. Tämän jälkeen edellisen varvan voi vetää pois.
Tukille kierrettäessä loimi pidetään kireällä. Mahdollisia yksittäisiä hieman löysempiä lankoja ei saa lähteä vetämään, sillä silloin loimeen tulee helposti hankalia sylttyjä. Lointa ei saa myöskään päästää valumaan käsien läpi, tällöin langat pääsevät menemään hieman eri kireydellä tukille.
On myös pidettävä huolta, ettei käärinpirran eteen synny kierrettä, joka jää takuttamaan piikkeihin, sillä se saattaa lopulta katkoa lankoja.
Pitkää lointa on tuettava loimipäreillä, jotta langat eivät pääse uppoamaan edellisten kerrosten sisään, aiheuttaen epätasaisuutta ja löysyyttä loimeen. Tavoitteena saada tukista mahdollisimman kova ja tasainen.
Kun loimi on kierretty tukille, loimi kohotetaan joko käärinpirran avulla - joka on helpoin tapa - tai erillisellä varvalla, joka laitetaan roikkumaan vipuskehästä löytyvien nyörien varaan.
Kun loimi on kohotettu laitetaan tiuhtakepit paikoilleen tiuhtalangan mukaisesti. Tiuhtakepit laitettu kalalangalla roikkumaan käärinpirrasta.
Loimi leikattu pienissä ryhmissä auki pohjukasta, ja solmittu vetosolmulla.
Ennen niisinnän aloittamista on säädettävä niisivarret sopivalle korkeudelle kiertämällä sivunyöriä kerran tai pari vipusen ympärille. Katsotaan, että tiuhta näkyy hyvin niisivarsien yli, jotta lankajärjestys näkyy vaivattomasti. Myös penkin voi vaihtaa tavalliseen tuoliin, mikäli siten saa paremman työskentelyasennon.
Alaniisivarret solmitaan kiinni sivupuuhun, jotta eivät pääse keikkaamaan.
Niisintää tehtäessä katsotaan vain punaisella rajattua aluetta. Jokainen vaakarivi vastaa yhtä niisivartta. Jokainen merkattu piste on 1 lanka. Alkuun niisitty 6 lankaa palttinaa 1. ja 2. varrelle, jonka jälkeen kärjellistä niisintää varsille 3-12 23 kertaa. Lopuksi vielä 6 lankaa palttina varsille.
Pirta eli kaide valitaan tiheyden mukaan, yleensä hyvä pirran koko on niin, että 1 lanka tulee yhdestä piinraosta. Poikkeuksena kuitenkin esimerkiksi pellava, jolle kannattaa ottaa kaksi kertaa isompi pirja ja laittaa 2 lankaa samasta välistä, jolloin pirta ei hankaa loimilankoja poikki aivan yhtä herkästi.
Pirran numerointi tarkoittaa sitä, kuinka monta väliä siinä on kymmenellä sentillä. Joten tässä tapauksessa, kun tiheys on 8 lankaa sentillä, on 80:n pirta on hyvä.
Pirta laitetaan roikkumaan niisien eteen vipuskehästä nyörien varaan.
Solmitaan taas langat vetosolmulla yhteen.
Pirta lasketaan alas ja asetetaan keskelle luhaa.
Aloitussolmuja tehdessä solmitaan ensin reunimmaiset pitämään aloitusvarpa suorassa.
Solmiminen aloitetaan loimen keskeltä ja edetään kohti reunoja. Hyvä määrä lankoja solmuihin on 1cm + 1cm. Näin loimen tasoittumiseen ei mene liian pitkä aika verrattuna paksumpiin nippuihin. Rusetti on normaalisti oikein hyvä solmu, koulussa meille opetettiin vielä kuinka siihen tehdään "vimpsautus", jolloin se pysyy vielä paremmin.
Alkusolmuihin käytetään sen verran lankaa kuin, mitä niihin on varattu. Tavallisesti 10cm on hyvä määrä ja oikeastaan minimi. Jos on tarkoitus tehdä esimerkiksi kierretyt hapsut, tarvitaan jo 15cm.
Kun loimesta on solmittu noin 1 kolmasosa, voidaan lointa kiristää yhdellä pykälällä, tämä saattaa auttaa saamaan loput solmut paremmin samalle kireydelle.
Kun kaikki langat on solmittu, tarkistetaan, että kaikki langat ovat samalla kireydellä, ja korjataan tarvittaessa.
Sen jälkeen pujotellaan tasoitusnyöri paikoilleen niin, että se menee aloitusvarvan päältä menevien lankojen päältä, ja varvan alapuolelta menevien alta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti